Mitä mietin ennen suoritusta
Tän piti olla ruokailusta, mutta väliin vielä jotain muuta:)
Sunnuntaina olin vaalivalvojana Nokialla. Välillä löydän itseni mitä oudoimmista paikoista. Olen perussuomalaisten listoilla joten kävin hoitamassa velvollisuuksia.
Treeniaikatauluni on pahasti venähtänyt iltaan. Aamulla herään 10 pintaan, ellei minulla ole aamulla koulua. Aamulenkki tapahtuu 11-12 väliin ja salitreeni vasta 22 jälkeen. Mutta koska aikaero kisapaikassani on tuonsuuntainen tulen pitämään rytmini. Tai ei oikeastaan minkäänsuuntainen, aikaeroa on 12h.
Viime kevään Physique kisoihin USA:an matkasin to-pe välisenä yönä ja lauantaina kisattiin. Physique on kisana helppo, on Ihan sama oletko väsynyt, huonovointinen vai mitä. Lavalle ja hymy naamaan.
Fitneksessä tuleekin sitten aivan erilaiset asiat vastaan. Et saa olla väsynyt! Sinun on lämmiteltävä, tarjottava show, mentävä maitohapon yli ja sykittävä täysillä 2 minuuttia. Muistelen lämmöllä Arnold Usaa missä tehtiin ensin vapaaohjelma. Kello oli suomessa 02-03 ja makasin takahuoneessa ajatellen et nyt pitää alkaa heräileen. Kofeiinia naamaan ja aloin teippaamaan itseäni. Silloin minulla oli hiljattain leikattu polvi ja varoin sitä edelleen, joku nilkka nyrjähdys ja minulle tyypillinen nivusrevähdys. Urheilija ei tervettä päivää näe, pitää kyllä paikkaansa. Niillä mennään mitä on.
Nyt minulla ei ole mitään suurempaa vaivaa. Akilles nyt ei toimi mutta pärjään kyllä. Tietysti toivon ettei mitään enää satukkaan, lonkankoukistajat kun pysyy kuosissa niin kaikki on hyvin:)
Kun olin kisannut fitneksessä pitkään ennenkuin siirryin physiqueen niin physique ei edes tuntunut kisalta. Kivaa poseeraamista lavalla, ei adrenaliinia, ei endorfiinia, ei sitä mahanpohjassa tuntuvaa jännitystä kun seisot verhon takana ja kuulet nimesi, ja mietit, lava on sun, mene ja tee show, ja vaikket jaksa niin nyt on jaksettava.
Ja entä suorituksen jälkeen? Olen kaksi kertaa kisahistoarini aikana päässyt johonkin käsittämättömään flowhun ohjelman aikana. Kun tulen pois en muista mitään, muuta kuin että oli ihan älyttömän upeeta! Tommoista en välttämättä enää tulee kokemaan mutta silti se endorfiini ja adrenaliini mikä valtaa kropan on jotain mitä ei muualta saa, suorituksesta.
Koska olen pitkään kisannut ja valmentanut fitnesstä, koen joskus jopa hassuksi että korkokengissä keikistely vaatii koreografian. Se pitäisi mennä missä vaan ja koska vaan. Mutta jos et ole esiintynyt niin tätä on harjoiteltava ja paljon!
Sitten ohjeistusta 🙂 kisa-aamuna jättäkää lava fitness tyttöjen areenaksi. Ei silloin enää harjoitella korkokenkä kävelyä tai lämmitellä kävelyä varten.
Itse arvostan todella paljon fitness kisaajia, koska olen tehnyt sitä sekä muita lajeja. Fitness kisaajat tekevät urheilusuorituksen lavalla. Muut eivät. Muiden kohdalla työ on jo tehty. Tai minusta poseeraaminen tai poseeraus vapaaohjelma ei ole urheilusuoritus se on suoritus.
Koska fitness on minulle tärkeä koen että vain fitness vapaaohjelma kisaajat kisaavat lajissa nimeltä fitness. Harmi että se on yleissana ja vaikka bikini kisaaja saattaa luulla kisaavansa fitneksessä, mutta kyllä ainakin kisaajan pitää tietää missä kisaa. Kerran lavalle tuli bikini tyttö korkkareissa, kun fitness tytöt lämmittelivät. Joku kysyi oletko fitness-kisaaja? Vastaus oli kyllä. Johon jatko eli teet vapaa-ohjelman? Vastaus en. Lähtökohtaisesti olisi ihan hyvä tietää mitä lajia harrastaa.
Mielestäni olisi myös hyvä tietää missä lajissa on mukana ja sen historia ja mitä mikäkin laji on tai mitä se vaatii. Vaikka olisit bikini kisaaja niin kyllä Lenda Murrayn nimi pitää tietää tai kuka on Dorian Yates.
Valmentajana olen suora ja välillä tiukka. Mutta jos en ole ikinä raivonnut valmennettavalleni en joko välitä hänestä tai sitten hän on vain niin suloinen ja tekee asiat oikein ettei ole joutunut puristukseeni 🙂 Joku ulkopuolinen on saattanut kokea minun tylytyksen pahana. Mutta jos tiedän mihin jostain urheilijasta on ja näen puolivaloilla tehtyjä asioita, kyllä silloin saa kuulla kunniansa. Jos en välittäisi, sanoisin vaan et hyvä homma, jatka samalla lailla.
Valmennan urheilijoita huipuiksi ja pyrin saamaan heistä kaiken irti.
Silloin kun tunnen heidät henkisesti tiedän miten se tehdään.
Itseni kohdalla moitin jo nyt itseäni vapaaohjelmassa, teen yhden kohdan aina laiskasti. On se nyt kumma ettei voi tehdä asioita kunnolla. Toinen minna minun sisällä poistuu paikalta ja jättää alisuorittajan miettimään että mitä oikeen touhaan. Joko tehdään täysillä tai ei ollenkaan. Olen itseni pahin piiskaaja ja moittija. Voisin jopa useammin sanoa että nyt meni hyvin. Vaan ei, aina on parannettavaa mutta sellainen kai on urheilijan mentaliteetti. Mikään ei riitä. 🙂
Koska olen pitkään ruoskinut itseäni saan itsestäni positiivisen kautta, mutta ikävä kyllä myös negatiivisen kautta enemmän irti. Esimerkiksi ennen voimanosto kisaa mietin että tää on sun homma + jotain muuta mitä en paljasta:)
Yksi esimerkki toisenlaisesta kisatilanteesta: minua ennen nosti sen kisan pahin kisakumppani.
Meillä oli sama rauta ja hän nosti sen minua ennen joten hänet julistettiin worldrecordin tekijäksi. Kun hänen käsi nostettiin ylös ja kuulin aplodit olin aivan hänen takanaan. Ajettelin että nyt jos häviän oon maailman huonoin kisaaja. Pelottalin itseäni epäonnistumisella ja mietin miten kukaan ei hurraa minulle eikä edes katso minuunpäin. Se toimi ja nostin raudan kevyempänä ja voitin penkin. Tiedän itsekin että ajattelin väärin mutta tiedän että pystyn molempien ajatusten kautta saamaan itsestäni asioit irti.
Sain eilen mukavan yhteydenoton rapakon takaa kun minut kutsuttiin superleaguen power series 2.0 kisaan. Kisa on virtuaali ja käydään 11.2 ympäri maailmaa. Laitan ajat ja linkit kun ne on selvillä. Tässä kisassa kisataan kyykyssä, penkissä ja vedossa.
Eilen testasinkin penkkiä ja vielä ainakin 90kg ja 5 toistoa liikkui mukavasti.
Nyt lähden piiskaamaan itseäni vapaaohjelma treeniin ja onneksi lisää puhtia antaa ihan huippu Antton Laine.
Illalla selkätreeniä ja lisää aerobista.
