Treenijakso sisältää 12-viikon nousujohteisen voimanosto-ohjelman.
Ohjelmassa on neljä kolmen viikon jaksoa, jossa on viikoittain muuttuvat ohjelmat.
Tällä treeniohjelmalla vahvistat monipuolisesti koko kroppaa ja maximi-voimatuloksesi nousee!
Ohjelmaan kuuluu kahden viikon sisäänajojakso. Tätä jaksoa suositellaan käytettäväksi, jos harjoittelu on ollut ennen ohjelman aloitusta kevyttä tai muiden syiden takia puutteellista.
Lisäksi mukana on 4500-5000 kcal ravinto-ohjelma tukemaan palautumista, kehitystä ja lihaskasvua.
Ohjelmaa suorittaaksesi olisi hyvä omata noin kahden vuoden kokemus, kuntosali- / voimaharjoittelusta.
Keskustelupalstalla voi vaihtaa muiden kanssa ajatuksia.
Matti Lehto
Olen 33-vuotias kilpaileva voimanostaja, 13 kilpailuvuotta takana. Uran tällä hetkellä kovin saavutus on 1162,5 kg yhteistulos, olen saavuttanut myös kultaisia MM-, EM- ja SM-mitaleja.
Urheilu-uran alku juontaa lähes 20 vuoden taakse, jolloin lajeina olivat kickboxing ja thai-nyrkkeily, mutta tässäkin tapauksessa kävi se ”tavallinen tarina” eli kuntosali voitti…
Tämä lähes 20-vuotta urheilussa, josta valtaosa kuntosali- / voimanostoharjoittelussa on antanut laajan tietotaidon varsinkin voimaharjoitteluun. Vuodesta 2005 alkaneet treenit Suomen kovimmalla voimanostosalilla, ovat opettaneet myös tarkkailemaan ja opettamaan lajitekniikat, joiden varaan voidaan rakentaa MM-tason voimat vaativa fysiikka. Näitä asioita voit lukea netistä, mutta kokemuksen hankit salilta.
Myös omat loukkaantumiset ja niistä kuntoutumiset, ovat opettaneet kullanarvoisia asioita ja avanneet silmät erilaisille treenimenetelmille.
Tähän mennessä valmentaminen ja ohjaaminen on liittynyt lähinnä voimailuun ja varsinkin voimanostoon, voimanosto seminaareihin, sekä muutamiin kilpaileviin crossfit urheilijoihin. Voimanostossa olen auttanut kilpailijoita aina USA:ta ja Portugalia myöten, vaikka Englannin kieli ei vahvuus olekaan. :-).
Kun minua pyydettiin mukaan Elite Academy tiimiin valmentajaksi, ei minun tarvinnut sitä pitkään miettiä, koska tiesin jo entuudestaan Janin ja Minnan osaamisen.

Sami Flygare
Pääsin Matti Lehdon valmennukseen Bullfarmille helmikuussa 2016, aiemmin olin harjoitellut satunnaisen säännöllisesti lähinnä itsekseni.
Parhaat tulokseni olivat penkissä 160 kg ja jalkakyykky sekä maastaveto aloitettiin käytännössä nollista.
Kaipasin parempia tuloksia ja haaveissa oli myös joskus päästä kisaamaan voimanostossa.
Matti Lehdon valmennuksessa jo alkuun ymmärsin, että tekniikat oli opeteltava täysin uudelleen tuloksien saavuttamiseksi.
Matti opettaa tekniikoita sinnikkäästi, vaikkakin usein itselläni keskittyminen harhailee.
Itselläni halu tehdä, on aina kuitenkin ollut kova. Tällä yhteistyöllä yhteistulos nousikin huimasti.
Matti valmensi alle kymmenessä kuukaudessa minut ensimmäisiin raw voimanostokisoihin, joissa kyykky olikin 250 kg, penkkipunnerrus 190 kg, maastanosto 260 kg ja yhteistulos 700 kg.
Kaikki nämä tulokset, ovat henkilökohtaisia ennätyksiäni. Ennen kisaa en ollut missään lajissa edes kokeillut kyseisiä painoja, joten voi sanoa että kunto osui kohdalleen!
Ilman Lehtoa ja hänen vahvaa osaamistaan tämä, olisi ollut mahdotonta.
Matti on kyllä pitänyt jatkuvasti huolen kaikesta muustakin kuin nostamisesta, esimerkiksi lihashuollon tärkeydestä, venyttelystä ja ruokavaliosta, joista en ole aiemmin välittänyt itse.
Matti on vaativa valmentaja, jolta mielellään ottaakin neuvoja vastaan.
Tällä sepällä ei tieto, eikä taito lopu heti kesken ja itse aion jatkaa Matti Lehdon valmennuksessa vielä pitkään, sillä tulokset puhuvat puolestaan.
Marko Loponen
Yhteistyö alkoi Matin kanssa syksyllä 2014.
Varustenostojen lähtötasot olivat jalkakyykky 250 kg, penkkipunnerrus 200 kg, maastanosto 270 kg.
Saman vuoden joulukuun kilpailussa penkissä tuli 215 kg ja maastanostossa 280 kg.
Kisan jälkeisellä viikolla otettiin myös kyykyssä 290 kg ilman polvisiteitä.
Muutaman kuukausi Matin valmennuksessa, toi siis jo huomattavan tulosparannuksen.
Tekniikka on vaatinut paljon huomiota.
Matti on valmentajana analyyttinen ja ottaa kaiken huomioon tekniikka opetuksessaan.
Uusi, Matin minulle hioma tekniikka vedossa otti aikansa, kunnes päästiin taas vauhtiin.
Kyykyssä rautojen kasvaessa tekniikan merkitys on korostunut ja valmennuksen aikana Matti on saanut minut oppimaan paljon uutta.
Voimanostokisoja minulla on vasta viisi takana.
Tuloskehitys ensimmäisestä voimanostokisasta toiseen oli 765 kg > 820 kg
(JK 305 kg, PP 235 kg, MN 280 kg), alle 90 kg sarjassa.
Matilla on pitkä kokemus voimanostosta ja hän osaa sitä hyödyntää valmennuksessa.
Valmennuksessa viilataan tekniikat kädestä pitäen kohdalleen ja korjataan pienimmätkin virheet.
Matti on aidosti kiinnostunut valmennettavan kehityksestä ja menestyksestä.
Näin jälkeenpäin voi todeta, että nyt vasta tiedän, mitä tarkoittaa kova treeni.