Videolle on höpisty parisen viikkoa projektin virallisen lopun jälkeen, eli maaliskuun alkupuolella. Hieman rättiväsyneen oloinen neitokainenhan siinä höpisee, mutta tässä takana taisi olla juurikin semmoinen hölmistynyt reilu viikko ilman aamuaerobisia, kunnon lepo ja itsetutkiskelua siitä, että mitäs nyt sitte 😉
Mutta kyllä kieltämättä sitä joutui hetken pureskelemaan, kuinka meidän arkirutiinit on aikalailla muuttuneet ja kuinka tästä reenaamisesta, oman kropan haastamisesta ja tutkiskelusta on tullut todella tärkeä osa omaa arkea. Eikä tästä kyllä paluuta vanhaan malliin ole! Tuntuu siltä, että on saanut mahtavan kick-startin jollekin semmoselle matkalle, joka jatkuu lopunelämää. Miten niinku voi oman kropan toiminta muuttua noin isosti!? Noin lyhyessä ajassa? Ja samalla, miten oma ajattelu muuttuu. Prioriteetit muuttuu. Oma ajankäyttö pakostikin muuttuu. Ja hitto siihen hyvään oloon jää niin koukkuun!! Nälkä kasvaa (kirjaimellisestikin!). Halu oppia uutta on ihan hirmuinen!! Ja opittavaahan riittää 😉
Ja samalla mieleen nousee niin iso ja niin nöyrä kiitos mahtaville Minnalle ja Janille. Miten huikeeta, että tämmönen noviisi-pulliainen sai osakseen heidän luottamuksensa ja sain heidän ymmärtäväisen ja rohkaisevan ohjauksen tälle tielle. Itsekin alan vasta tajuta, mikä merkitys tällä kaikella on oman loppuelämän kannalta.
