Kaikki tietää niitä ihmisiä, joiden kiukkukäyrä tekee hirveen nokkapystyn, jos verensokerit pääsee liian alas. Mä oon aina hihitellyt niille tyypeille, lähpiiristäkin noita löytyy. No nyt se vaan tais käydä mullekin…
Oon totutellut uuteen syömisrytmiin nyt jo muutaman pvän ajan ennen proggista, syöden vanhaan malliin, ilman sen tarkempia ruokamääriä, mutta säännöllisesti. Tosi pian huomasin kropassani kuitenkin jo sen, miten säännöllinen syöminen käynnisti koneiston, ihan niinku joku ikivanha, jumalaton dieselmoottori olis hörähtäny käyntiin. Hissukseen on alkanut vessareissut tiheentyä ja jano meinaa vaivata, mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Pahimmillaan mun työpäivä on saattanut ennen hurahtaa niin, etten ole käynyt vessassa ollenkaan ja juomana on ollut tasan kaks kuppia kahvia ja ehkä puoli mukia vettä, ihan sairasta….i know. No nyt se muuttuu, 3 litraa vettä päivässä kahvin ja teen lisäksi!
Se nokkapysty…
Tiistaina, mun proggiksen ekana virallisena päivänä, pääsin hyvissä ajoin duunista ja alkuperäinen suunnitelma mennä reenaamaan suoraan töistä, onnistui! (tää on tosiaan ihmeellistä….meidän suunnitelmat ja aikataulut muuttuu aina ja kokoajan!) Mitä nyt reenijuoman BCAA piti käydä nopeeta ostamassa, mutta hei…pikkusälää! Reenaamassa jo ennen kolmea! Tein ihan onnistuneen reenin, selkää ja hauista. Maistui oikeesti niin mannalta kiireisen pvän päätteeksi. Yks liike on vielä mulle outo, se tarvii tsekata Minnan ja Janin kanssa, jäi nyt tekemättä. Syömiset onnistui päivän aikana suunnitellusti ja ajatus siitä, miten ne menee reenistä eteenpäinkin oli melko kirkkaana.
No niin, salilta lähdin hakemaan nassikkaa tarhasta. Ajatuksena oli max puolen tunnin setti: Elmu kyytiin, pikakoukkaus kauppaan hakemaan työkaverille läksärilahja ja siitä kotiin. Tiedostan, että nää mun suunnitellut aikataulut on joskus vähän yltiö-optimistisia, mut jos kaikki tähdet on kohdallaan, mä osaan olla hemmetin tehokas. Ja joskus vaan kaikki menee niin halavatun kuuseen…
Elmun mukaansaottamat ihanat pienet lelut oli kaikki hukassa ja ne oli kuitenkin saatava tarhasta mukaan. No, mehän haettiin niitä kaikkia tirriäisiä sitten ainaki puoli tuntia, löydettiin ja lähdettiin. Kello tässä vaiheessa vähän yli neljä. Ajettiin naapuriin kauppaan hakemaan sitä lahjaa…en löytäny ite, piti hakea myyjä…kestää taas. Elmu on tässä vaiheessa hukkunut kaks kertaa kauppaan ja löytänyt myös paljon sellaista mitä pitää mennä katsomaan. Oma olo alkaa ilmoitella palautusjuoman tarpeesta ja aletaan lähteä hopulla kotiin. Kotona viiden maissa, ei vielä katastrofi.
Kotiin päästyäni pitää jo juosta vessaan ja äkkiä palautusjuomaa kehiin, olo alkaa olla vähän jopa huono. Ekaluokkalainen irti tietokoneelta ja päivän kuulumiset. Käy ilmi, että rutiinit loman jäljiltä on vähän unohtunut….Mörkö ei ole saanutkaan ruokaa, läksyt on tekemättä ja hiukan kehno on välipalakin ollut. No, tyttö läksyjen kimppuun ja mä koiran kanssa ulos. Sisälle puolen maissa, Mörölle safka ja sitten palautusjuoman ja oman välipalan eteen. Pian seuraa hetki, jolloin mä melkein revin itteni irti tästä kehosta ja katselen ja kuuntelen tätä kakofoniaa jostain etäämpää….Pienempi huutaa pää punaisena pöntöllä pyyhkimään, isompi on juossut hysteerisenä huoneeseensa huutamaan epätäydellistä b-kirjainta, Mörkö tulee eteiseen vinkumaan paska-hätäänsä (niinkuin aina ruuan päälle) ja mä tuijotan kädet täristen välipalarahkaa ja palautusjuomaa, enkä osaa edes siihen palkkariin tarttua….
Tämmöstäkö tää siis on!? Ei helevata…. Pieni avautuminen watsapissa iskälle joka rauhassa reenaa parhaillaan, pari syvää hengenvetoa ja asia kerrallaan eteenpäin. Kello on kuus ja vartin päästä onkin jo ihan eri meno 🙂
Tästä se lähtee, peace, Riikka.
